perjantai, 18. huhtikuuta 2008

Naistenlinna



Kävin vähän aikaa sitten Ranskassa Toursin lähistöllä sijaitsevassa Chenonceaun linnassa, jota myös naistenlinnaksi kutsutaan sitä asuttaneiden kuuluisien naisten vuoksi. Linna on rakennettu veden päälle, mikä on erikoista. Sisätiloista ulos katsoessaan näkee koko ajan virtaavaa vettä, mikä tuntui todella rauhoittavalta ja myös kauniilta.


Linnaan liittyy monia mielenkiintoisia historiallisia anekdootteja. Tässä yksi niistä. Ranskan kuningas Henrik II lahjoitti linnan rakastajattarelleen Diane de Poitiersille 1547. Henrik II:n aviopuoliso Katariina de Medici pettyi tästä lahjoituksesta, sillä linna oli myös hänen lempilinnansa. Henrikin kuoltua turnajaisissa saamaansa silmävammaan 1559 Katarina de Medici onnistui vaatimaan linnan takaisin, ja muutti sinne. Linnasta käsin Katariina de Medici hallitsi Ranskaa sijaishallitsijana, esikoispoikansa myös kuoltua vuotta isäänsä myöhemmin.


Henrikin kuolema suretti luultavasti aidosti Katariinaa. Hän muun muassa revitytti alas kokonaisen palatsin, Hôtel des Tournellesin, Pariisista kuninkaan kuoltua ja muutti Louvreen. Traagiset turnajaiset oli käyty kyseisen palatsin pihalla ja kuningasta hoidettu palatsissa, missä hän myös menehtyi. Nykyään rakennuksen paikalla sijaitsee puistoaukio, Place des Vosges.


Meille on säilynyt Katariinan kirje Englannin kuningatar Elisabeth I:lle, jossa Katarina kertoo kaipaavansa Henrikiä tämä kuoleman jälkeen. Kuninkaallinen astrologi oli tiettävästi varoittanut 40-vuotiasta kuningasta osallistumasta mihinkään kaksintaisteluihin tuona päivänä, mutta kuningas ei kuunnellut; astrologia oli enemmän Katariina de Medicin kiinnostuksen kohde kuin kuninkaan. Yllättävästi Henrik II loukkaantui ja myös kuoli saamoihinsa vammoihin yksitoista päivää myöhemmin. Diane de Poitiers ei saapunut hyvästelemään kuningasta kuninkaan toiveista huolimatta. Oletettavaa on, että Katariina de Medici esti vierailun eikä kutsua koskaan lähetetty.


Chenonceaussa Katariina de Medici teki joitakin muutoksia. Hän rakennutti linnanpihalle oman puutarhansa, toiselle puolelle linnanpihaa mitä missä Diane de Poitiersin puutarha oli sijainnut. Hän myös muutti linnan vedenpäällä sijaitsevan osan, joka oli toiminut siltana, upeaksi pitkäksi juhlasaliksi. Katariina de Medicin työhuone sijaitsi yhdessä linnan torneista, ja sieltä on hieno, puoliympyränmuotoinen näkymä Cher-joelle. (Lähteinä mm. linnan esite sekä eri internetsivut matkani jälkeen.)


Huomasin näitä faktoja netistä tarkistellessani, että Suomi-Ranska yhdistysten liitto tekee 10.-16.6.2008 matkan Ranskaan Loiren alueen linnoihin, jossa ohjelmaan kuuluu myös linnavierailu Chenonceaussa. Mutta pääsee alueelle itsenäisestikin: Chenonceau on esimerkiksi niin kuuluisa, että noin 50 metriä linnan puistokujasta sijaitsee paikallisjuna-asema (TER, asema: Chenonceaux, 25 min Toursista), joka tekee saapumisen turisteille todella helpoksi.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti