
Viime marraskuussa Yle tv1 A-studiossa lähetetyn, skandaalimaineenkin saaneen Oikeutta Eläimille-järjestön eläinsuojelunauhan jälkeen en pystynyt ollenkaan kuukausiin syömään tai laittamaan kanaruokia, kiersin broileripakkaukset kaukaa. Oli shokki nähdä höyhenettömät tehotuotantobroilerit avarassa hallissa, jossa broilereita oli satoja tai tuhansia kappaleita. Kananmunissa voi sentään valita luomun ja lattiakanalan välillä, mutta broilerin suhteen ei tarjolla tunnu olevan mitään vaihtoehtoja.
Nyt kuitenkin olen vähitellen alkanut taas laittamaan kanaruokia käytännön syistä. Ensinnäkin, ne ovat helppoa tarjottavaa oli sitten kyseessä kahden tai kuuden hengen ateria. Toiseksi, kevyt kana sopii jotenkin erityisen hyvin kevät-ja kesäsesonkiin. Kolmantena syynä se, että talteen on kertynyt useampia sellaisia kanareseptejä, joihin olen ollut varsin tyytyväinen; kanaa on helppo maustaa marinadeilla ja kastikkeilla eri tyyliseksi. Jatkan siis kanaruokien valmistusta, mutta toivon todella, että jatkossa saisimme enemmän kaikenlaista luomulihaa ostajien ulottuville.
Tämä appelsiinikana on luultavasti jonkinmoinen arkiversio kuuluisasta appelsiiniankasta, mutta kyseistä ankkaa toistaiseksi maistamattomana en osaa sen enempää niitä kahta vertailla. Kanan yhteydessä tarjottava appelsiinikastike on makea. Ohje on Heli Bergiuksen Yhtä juhlaa-kirjasta (Gummerus, Jyväskylä, 2004), joka on vaatimattoman näköinen mutta sisältää kokonaisten juhlamenusuunnitelmien lisäksi erittäin toimivia reseptejä, joita voi hyvin valmistaa myös juhlasesonkien ulkopuolella. Appelsiinikanan kanssa Bergius ehdottaa tarjottavaksi pilahviriisiä, joka sopikin mainosti. Tässä molempien ohjeet. Olen niitä kevyesti muokannut.

Appelsiinikana
5-6 hengelle ( varaa 1 leike per ruokailija)
5-6 kpl maustamattomia ohuita kanafileitä tai rintapaloja
1/2 tl delikatess paprikajauhetta (tavallinen käy varmasti myös. Tämä tuli hankittua vahingossa, mutta oli hyvää: miedompaa kuin tavallinen paprikajauhe)
1/4 tl valkopippuria
1 tl suolaa
1/2 appelsiinin mehu
uunipussi
Marinadi:
1 1/2 appelsiinin mehu vastapuristettuna
1/2 prk (200 g) tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
1/2 dl balsamiviinietikkaa
1/2 dl tummaa siirappia
Kastike:
3 dl paistolientä (saadaan marinadista, ks. ohje alla)
1 1/2 rkl Maizena- maissitärkkelystä suurustamiseen
tilkka kylmää vettä
1 dl kermaa
1/2 tl basilikaa
suolaa
mustapippuria rouheena
1. Yhdistä valkopippuri, suola ja paprikajauhe ja sekoita tasaiseksi. Sivele jokainen filee kahdella teelusikallisella vastapuristettua appelsiinimehua. Hiero mausteet fileiden pintaan. Sekoita marinadin aineet keskenään.
2. Laita kanafileet paistopussiin ja aseta pussi uuninkestävään vuokaan. Kaada marinadi pussiin, sulje pussi ja aseta vuoka sisältöineen jääkaappiin marinoitumaan muutamaksi tunniksi. Kiireessä myös jo puoli tuntia riittää.
3. Leikkaa paistopussista kulma auki ja laita ruoka uuniin 200 asteeseen. Paista kanapaloja marinadissa uunissa tunnin ajan. (Kanojen ollessa uunissa voit valmistaa pilahviriisin valmiiksi.)
4. Kanojen valmistuttua valuta paistopussin kulmasta kanojen paistoliemi uunivuokaan ja siirrä uunipussi kanoineen muualle odottamaan tarjoilua (pidä lämpiminä). Mittaa paistoliemestä 3 dl kastiketta varten.
5. Tee kastike: Mittaa (ja siivilöi halutessasi) paistoliemi kattilaan. Lisää pieneen vesitilkkaan sekoitettu Maizena sekä kerma kattilaan. Kuumenna kastike sekoittaen kiehuvaksi. Vähennä sitten lämpöä miedoksi ja anna kiehua hiljalleen noin viisi minuuttia. Mausta basilikalla ja mustapippurilla ja lisää suolaa tarvittaessa.
Tarjoiltaessa kaada vähän kastiketta kypsille kanapaloille ja tarjoa loput kastikkeesta erikseen. Tarjoa esim. pilahviriisin kanssa.
Pilahviriisi
5 hengelle
4 rkl rypsiöljyä tms. miedonmakuista ruokaöljyä
4 dl puuroutumatonta riisiä, esim. jasmiiniriisi
10-12 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
Huuhtele riisi siivilässä kylmällä vedellä. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Lisää riisi kattilaan ja paista käännellen muutaman minuutin ajan. Lisää vesi ja liemikuutio, vähennä lämpöä ja peitä kattila kannella. Anna pilahvin hautua miedolla lämmöllä 20-30 minuuttia, varo, ettei pala pohjaan. Sekoita kypsymisen aikana muutaman kerran.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti