6 hengen kastike vielä kypsennystä vailla.
Eilen selaamassani lehdessä (Easy Living, September 2006, ohjeet David Herbert) oli useampikin kiinnostava ja kivannäköinen ruokaohje, joita ajattelin vuorotellen kokeilla. Täällä blogissa on jo yksi lohipastaohje, mutta uutta on aina kiva testata. Kaupasta ei ostettu kyytipojaksi viiniä, vaan San Pellegrino-mineraalivettä, johon olen muutenkin ihan rakastunut.
Penne-pastaa ja lohta
2 hengelle
200 g ( n. 5 dl ) penne-pastaa
180 - 200 g nahatonta lohifileetä
20 g voita
100 g pakasteherneitä
1 dl kermaa
1 rkl tuoretta ruohosipulia pilkottuna
suolaa
juuri rouhittua mustapippuria
1. Keitä pasta al dente-kypsyiseksi suolatussa vedessä, isossa kattilassa noudattaen pakkauksessa ilmoitettua keittoaikaa.
2. Pastan kiehuessa leikkaa lohi suupaloiksi. Sulata voi paistinpannussa kohtuullisella lämpötilalla, lisää lohipalat sekä herneet ja paista noin 3 minuuttia, välillä hämmentäen.
3. Lisää kerma sekä pilkotut ruohosipulit, jatka paistamista noin 3-4 minuuttia tai kunnes lohi on kypsää ja kastike hiukan haihtunut. Siirrä toiseen astiaan.
4. Valuta kypsä pasta ja siirrä pennet paistinpannulle. Kaada lohikastike pastan päälle, hämmennä varovasti. Mausta suolalla ja tuoreella mustapippurirouheella. Jaa pasta kahdeksi annokseksi lautasille ja tarjoa kuumana.
Oma huom. kesäkuu -09: Annos onnistuu useammallekin, tein juuri kuudelle kertomalla määrät kolmella. Pidennä lohen kypsennysaikaa, jos teet useammalle. Jos lohi on jo valmiiksi suolattua, älä lisää ohjeeseen enää suolaa. Graavilohella tuli hieman liian suolaista, parempi olisi käyttää suolatonta (tai vähäsuolaista) fileetä ja sitten itse säätää suola sopivaksi. Muuten pasta on varsin kesäinen ja sopii vaikka roséeviinin kanssa nautittavaksi.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti