torstai, 5. kesäkuuta 2008

Kanaa Assam-teessä

Kana haudutetaan Assam-teessä, joka on intialainen vahvanmakuinen musta aamiaistee, meilläkin tunnettu esimerkiksi English Breakfast- ja Irish Breakfast- nimikkeillä. Teetä löytää joiltakin teemerkeiltä myös ihan Assam-nimellä. Assam värjäsi kanan hienon oranssiksi. Ohje on Patricia Lepicin kirjasta Recettes au Thé (Flammarion, Paris, 2007). Kirjan ohjeet ovat hiukan ylimalkaisia, mutta ideat ihan kivoja.
Kananrinnat teessä
4 hengelle
4 kananrintaa
suolaa
valkopippuria
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl hyvin vahvaksi haudutettua Assam-teetä (n. 2 tl irtoteetä ja kiehautettua vettä)
Glaseerauskastike:
2 rkl hyvin vahvaksi haudutettua Assam-teetä (n. 2 tl irtoteetä ja kiehautettua vettä)
2 rkl Martini Biancoa (eli vaaleaa vermuttia)
2 rkl seesaminsiemeniä
1/2 säilötty sitruuna (Ilmeisesti suolaan säilötty, mutta käytin itse helppouden takia sokeroituja sitruunankuorenpaloja, jotka valmistin kanan hautuessa. Ne sopivat mielestäni ihan hyvin. Jos käytät suolaliemeen säilöttyä sitruunaa, pese se hyvin ja leikkaa pieniksi paloiksi. Säilöttyjä sitruunoita - ransk. citron confit - käytetään esim. marokkolaisissa tajineissa, ja Brestissä niitä saisi kyllä ihan lähikaupastakin, kun Ranskassa pohjoisafrikkalaiset ruoat ovat käsittääkseni aika suosittuja. Suomessa en ole lähikaupassa nähnyt, mutta ehkä erikoisliikkeestä?)
1. Aloita hauduttamalla vahvaa teetä: keitä n. 1 dl vettä ja hauduta siinä 4 tl teenlehtiä noin viiden minuutin ajan. Siivilöi teenlehdet pois ennen käyttöä.
2. Hiero hiukan suolaa ja valkopippuria kanafileiden molemmille puolille. Lämmitä oliiviöljy kuumaksi paistinpannussa ja ruskista kananrintoja öljyssä molemmilta puolilta noin kolmen minuutin ajan.
3. Vähennä levyn lämpöä ja lisää kanojen päälle 2 rkl hauduttamaasi teetä. Anna kanojen hautua teessä miedolla lämmöllä kymmenen minuutin ajan. Kääntele fileitä säännöllisesti, jotta ne kypsyvät tasaisesti eivätkä tartu pohjaan.
4. Siirrä kypsät kananrinnat toiseen astiaan odottamaan, pidä kuumana. Lisää pannulle 2 rkl haudutettua teetä sekä 2 rkl vaaleaa Martinia (anna mahdollisen paistoliemen olla pannulla myös). Nosta lämpöä ja kiehauta nesteitä, kunnes ne alkavat muuttua siirappimaiseksi ja osa nesteestä on haihtunut (noin 5 minuuttia). Sekoita säännöllisesti.
5. Nesteiden kuivuttua hiukan kokoon vähennä lämpöä ja lisää pannulle seesaminsiemenet ja sitruunanpalaset (tai sokeroidut kuorenpalaset). Sekoita varovasti, glaseerauskastike on valmis. Sitä valmistuu vain pieni määrä.
6. Koristele kanafileet ennen tarjoilua glaseerauskastikkeella. Tarjoa riisin kanssa. Kirjassa ehdotetaan basmatiriisiä, muukin käy.
-Muutama sananen Martinista: tämä ei siis ole se Bondin cocktail-martini :), mutta juomakelpoinen kylläkin. Martini tarjotaan usein kylmänä, mahdollisesti jäillä ja sopii siksi hyvin kesään, jos pitää sen mausta, mikä on karvaanmakea. Ranskassa Martini blanc on yleinen aperitiivijuoma huokean hintansakin takia (vain muutaman euron baarin yleisestä hintatasosta riippumatta) ja makeana enemmän ehkä naisten suosiossa. Pidemmän drinkin martinista saat sekoittamalla lorauksen esimerkiksi karpalomehuun, sopii hyvin.

7 kommenttia:

  1. Heips! Tekikö tee mielestäsi muutakin vaikutusta kuin vain väriin? Huomasiko maussa mitä?

    VastaaPoista
  2. Hei, Tiv! Hyvä kysymys...Kyllä tässä ehkä, kun mietin, se pääasiallinen teen anti oli tuo värjääminen: sekä kanan värjääminen oranssiksi että myöhemmin glaseerauksen värjääminen tummanruskeaksi. En käytä Assamia yleensä, ehkä jos tuntisi teen läheisesti, sen sieltä maistaisi.

    Nopeana nyrkkisääntönä sanoisin, että parfymoidut teet (irtoteehen lisätty öljyä, kukintoja jne.) tuovat ruokaan makua -nimenomaan sen hedelmän tai kukan makua, jolla ne on maustettu. Mutta tästä on varmasti paljon poikkeuksia, ja kokeiluni vasta alussa :). Kiitos, kun sait miettimään asiaa :).

    VastaaPoista
  3. Moi! Leivon paljon ja teen itse myös juuria ja villihiivaa. Yhdestä blogista maailmalla luin, että myös teestä voi tehdä villihiivan, jolla sitten taikina nostatetaan. Aika metkaa!!

    VastaaPoista
  4. En ollut koskaan kuullutkaan leipomisessa käytettävästä villihiivasta, googlen kautta huomasin nyt, mitä olen menettänyt :). Jo enkunkielisillä ekoilla hakusanoilla löytyi ihana leivänleivontablogi :) http://www.wildyeastblog.com . Mitä erityistä villihiivalla saavutetaan, onko se esim. vain hapanleivän tekoon vai muuhun?

    VastaaPoista
  5. Moi! Toi Wild Yeast on hyvä. Sitten on tämmönen, jossa leipoja käyttää vain villihiivoja:
    http://originalyeast.blogspot.com/ Sieltä kun kelaa arkistoa, niin löytyy hyviä ohjeita villihiivan tekoon. Villihiivalla tehdään juuri, joka tuo leipään ihanaa hapanta makua. Ruotsalainen Martin on myös kunnostautunut siinä ja insipiroinut niin meikäläistä kuin monia muitakin!! http://www.paindemartin.blogspot.com/
    Mielenkiintoisia leipomishetkiä keittiöönne!!!!!!!!! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kiitos, saa nähdä nyt. On kyllä ihanan näköisiä leipiä, mutta jo pullan leipominen tuntuu välillä hiukan työläältä ja on jäänyt viime aikoina vähiin; kaikki se vaivaaminen. Mutta leivän teko toisi kyllä upean tuoksun keittiöön :).

    VastaaPoista
  7. Näyttää mielenkiintoiselta tavalta yhdistää tee ja kana. Kenties kokeilen jotain varianttia tästä jokupäivä:)

    VastaaPoista