maanantai, 22. syyskuuta 2008

Lammascurry

Kastikkeen resepti on oma eikä tiukan mittapuun mukaan ehkä curry, sillä tulisuutta en ole tähän hakenut, kivaa makua vain yrteillä (persiljalla ja mintulla) ja perussetillä tomaatti-valkosipuli-sipuli. Nopea valmistus ja sopivuus riisin kera tarjottavaksi oli myös mielessä.
Lihana käytin karitsaa, ranskaksi pala oli "luullinen puolikas olkapää " (demi épaule avec os), mikä kääntynee lampaanlavaksi (tai siis karitsanlavaksi). Ei nyt pidä luulla, että osaisin käsitellä lihaa tosi hyvin - kaukana siitä. Mutta jotenkuten sain tuosta kummallisesta palasta (käsitellessä ei pidä ajatella, että se on karitsaa!) poistettua rasvan ja kalvot ja lopulta leikattua sopivia lihakimpaleita. Helpompaa paloittelu oli kuin kokonaisen kanan perkaaminen, jota tuli kokeiltua kauan aikaa sitten ja joka kyllä oli aika kamalaa nyhräämistä pienten lihasuikaleiden vuoksi. Joka tapauksessa näiden paloittelukokeilujen jälkeen tuntee ihan erilaista ylpeyttä ruoasta kuin jos se olisi valmiiksi suikaloitua. Plus jonkinlaista alkuhäpeää sen edessä, että oikea eläinhän se siinä. Mutta hyvää oli, ja ehkä hiukan luontoystävällisempikin vaihtoehto punaisen lihan syöjille.
Lammascurry
2-3 annosta
n. 300 - 350 g lampaan olkaa paloiteltuna (& siistittynä kalvoista ja rasvasta)
1 tomaatti
2 valkosipulin kynttä
2 salottisipulia
hieman oliiviöljyä
1 rkl voita
vajaa tl suolaa
1 rkl kuivattua minttua
kourallinen tuoretta persiljaa revittynä
1 dl kermaa
Kuori ja paloittele sipulit, paloittele myös tomaatti ja kuullota nämä kaikki öljyssä kovalla lämmöllä. Siirrä kuullotuksen jälkeen toiseen astiaan, laita käyttämällesi pannulle ruokalusikallinen voita ja ruskista karitsanpalat voissa kovalla lämmöllä. Laske lämpötilaa ja lisää palojen päälle tomaatti-sipulisekoitus sekä suola ja yrttimausteet. Keitä kannen alla 20 minuuttia, josta ensimmäiset 10 minuuttia kohtalaisella lämmöllä keittäen (sähköliedellä noin aste 4) ja loput 10 minuuttia vain hauduttaen (lämpötila 2-3). Lisää pannulle 1 dl kermaa haudutuksen alussa (eli kun 10 minuuttia jäljellä). Ennen tarjoilua voit lisätä kastikkeen päälle hieman tuoretta persiljaa ulkonäön vuoksi. Tarjoa curry kuumana riisin kera.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti